lauantai 20. heinäkuuta 2019

Kesänäyttelyitä

Teoksia ulkosalla

Tänä kesänä savityttäriäni on esillä aika monessa näyttelyssä.

Ensimmäisenä paikkansa löysi "Tiina", joka kiipeilee Uuhenvahan kivellä Eurassa osana Ylläty ympäristössä-näyttelyä.



Ennen juhannusta vein saareen "Hilkan". Hilkka on jo toista kesää esillä Luotaamaton alue-näyttelyssä. Viime vuonna hän pysytteli Päivärannassa, mutta tänä kesänä hän halusi nähdä aavan meren, horisontin, valkoisia purjeita ja majakan valot.



Keramoksella on kolme kesänäyttelyä. Kesäkuun lopussa avattiin Kodisjoen Taidekoti Ylenin kesänäyttely, jossa minulla on kiipeileviä tyttöjä sarjasta "Lapsuuden leikit".


Rauman Vanhan Raatihuoneen museopuutarhassa avattiin kuvataiteen päivänä Keramoksen juhlanäyttely, jossa minulla on esillä "Kätketyt katseet"-teos.

Kuva: Ilona Mattila

Kolmas Keramoksen 30-vuotisjuhlanäyttelyistä on omissa tiloissa Isokirkkokadulla. 
Keramoksen juhlanäyttelyiden sarja on saanut nimen Triánta (kreikkaa: kolmekymmentä) 




Heinäkuun puolivälissä avattiin Merikarvian Vanhassa Savussa "Henkäyksiä"-näyttely, joka on Väisäsen Helin ja minun 11. yhteinen näyttely.