LEKOTTELIJOITA

Lekottelijoita                   kuva: Anu Sukanen

Olen kuukauden taiteilijana Rauman taidelainaamossa marraskuussa 2018

Näyttelyiden jäljiltä autotalliin on kertynyt valtava määrä teoksia. Satakunta-näyttelyyn tein viime vuoden  loppukesällä hauruaiheisia töitä. Tuulitukkaiset rintakuvat tein noin vuosi sitten Uudenkaupungin Runonkulman Kohtaaminen-näyttelyyn. Keväiseen Lupaus kesästä-näyttelyyn tein kymmenisen isoa ruukkua ja paljon pieniä figuureja, joiden innoittajana olivat Gauguinin maalaukset. Lisäksi tallin uumenista löytyy edelliskesänä Eurassa esillä olleita rakutaloja ja useammassa näyttelyssä mukana olleet Maailman merkit. On myös paljon tuulitukkaisia reliefejä sekä  kiipeileviä ja temppuilevia tyttöhahmoja. Uusimmat työt ovat Uudenkaupungin Juhlien jälkeen-näyttelyn kolme rintakuvaa.

On varaa valita ja etsiskellä marraskuun näyttelylle jotain yhteistä teemaa.

Päädyn lekottelijoihin ja lepääviin hahmoihin. LEKOTTELIJOITA.

Olen tavattavissa taidelainaamossa marraskuun kaikkina keskiviikkoina klo 15-18.

Taidelainaamo sijaitsee Rauman pääkirjaston toisessa kerroksessa 

ja se on avoinna keskiviikkoisin klo 15-18 ja lauantaisin klo 11-14.

Tuulen laulu

Tuulen laulu ihanassa Katanpään saaressa

Tuulen laulu on Helin ja mun kymmenes yhteinen näyttely. Näyttelyn rakentaminen oli sovittu heti kesäloman alkajaisiksi. Koko toukokuu oli ollut helteinen ja tyyni, mutta juuri ennen Kustaviin lähtöä alkoivat luoteesta puhaltaa yli 10 metrin tuulet. Soittelin vähän huolestuneena, mutta sain kuulla, että Katanpään kuljetuskalustolle tuo ei ollut tuuli eikä mikään. Savitöitä kun olimme kuitenkin viemässä, oli pakkaaminen aikamoista suojaamista ja pehmustamista.

Kuljetuksen aikoina tuulta riitti 12m/s ja tuulensuunta oli suoraan pohjoisesta, aika hankala suunta Katanpäähän mennessä. Pääsimme kuitenkin hienosti perille ja savityöt ehjinä.

Vaikka tuuli, oli saaren eteläisissä osissa lämmintä. Näyttelynpystytys oli mieleenpainuva kokemus.Todella kovan pohjoisen puolen tuulen vuoksi jäimme toiseksikin yöksi ja saimme entistä ihanamman kokemuksen, kerrankin kiireettömän. Ehdimme myös saunoa ja tutustua saareen.

  

Katanpäässä olen käynyt vain kerran ennen tätä näyttelyä. Silloinkin tuuli. Vietimme saarella vuorokauden tutustuen historiaan, luontoon, lampaisiin ja taidenäyttelyyn. Oli heinäkuu ja satamapoukamassa oli lämmintä ja tyyntä. Tuulisille rannoille piti pukeutua lämpimästi. Mutta lännestä tuuli navakasti ja saarelta lähtö on jäänyt mieleen. Pieni veneemme keikkui sivuaallokossa ja kääntyminen kohti itää ja etelää tuntui pelottavalta ja lähes mahdottomalta. Kohta olimme Kustavin rännissä ja taas oli tyyntä ja leppoisaa.

Tämänkin kertainen kova tuuli oli melkein kuin asiaan kuuluva asia. 

Tuulen voimakkuus ja suunta ovat veneilijälle ihan keskeisiä. Senhän tietää jokainen tämänkin näyttelyn vierailija. Elämä itse on kuin tuuli: voimakas, tyyni, myrskyisä, puuskittainen, leuto, lempeä, yllätyksellinen.

Tuulitukkaisia

Tuulitukkaiset ovat kulkeneet matkassani kohta 30 vuotta, häipyneet välillä unholaan ja taas palanneet. Jokin siinä aiheessa minua niin kovasti kiehtoo. Ehkä se on se elementti, joka ei näy – tuuli. Mutta on siinä muutakin. Pystyn palauttamaan mieleeni kuvan, jonka näin kauan sitten erään taidemuseon seinällä. Se oli maalaus tytöstä, jonka punaiset hiukset taianomaisesti muuttuivat osaksi maisemaa. Sen taianomaisuuden haluaisin tavoittaa.

Tuulitukkaisten lisäksi Katanpäässä on esillä lapsuuden leikkejä sekä hauruaiheisia töitä:

Kun olin pieni tyttö, rakastin sukellella mökkirannan kirkkaissa vesissä. Kun painoi kasvot aivan veden pintaan, näki tarkasti pohjan kaikki kivet ja kasvit. Pohja oli niin kova, että vesi ei mennyt koskaan sekaisin. Vihreää rakkolevää kasvoi runsaasti. Syksyllä rakkolevä, hauru, ajautui rannalle ja muuttui mustaksi. Se muodosti paksuja kerroksia, jotka herättiin rautaharavalla ja talikolla kasaksi rantaleppien väliin. Sieltä se kärrättiin seuraavana keväänä lannoitteeksi perunapeltoon.

Näyttelyssä olevat työt:

Hauruhelmaisen tytön unelma, 2016

Hauruhuntuinen tyttö, 2017

    

Hauruvuoteella, 2017

Tyttö tuulisella rannalla, 2017

Syystuulen viemänä, 2017

Kevät jo tuoksuu, 2017

Kesätuulen lempeä kosketus, 2017

Saran syysmietteet, 2014

Kevättuuli, 2014

Hyvää huomenta, 2015

Kaikenmaailman merkit, 2017

Tuulia, 2014

Suppausta,2016

Vesielämää, 2016

Lapsuuden leikit

Tuulien tiet, 2018

Lounatuuli, 2018

100 kiloa savea

Tein inventaarion ja laskin, että minulla on noin sata kiloa kuivaa savea. Osa säkeistä oli yli 20 vuotta vanhoja. Tutkin nettiä ja tein listaa savistani, niiden väreistä, polttolämpötiloista ja muista ominaisuuksista. Tein koepaloja ja aloin hävittää savia.

Olin jo aiemmin työstänyt muutamankin projektin, joissa ideana oli, että teosten savet ovat erivärisiä: Kaikenmaailman nukkesiskot ja Kaikenmaailman merkkejä. Tästä olisi hyvä jatkaa teossarjalla, jossa voi luontevasti olla erivärisiä savia.

Kaikenmaailman nukkesiskot 2014

Kaikenmaailman merkkejä 2017

Päätin tehdä kukkaruukkuja, joiden koko määräytyy savimäärän mukaan. Punaisesta ikivanhasta savesta tuli keskikokoinen ruukku, korkkisavesta aika iso, magma crankistakin hyvän kokoinen, espanjanmustasta korkea, valkoisesta ihan mini.

Päätin yhdistää tähän toisen jo vuosikymmeniä vanhan harrastukseni. Aloin juuruttaa huonekasveja, joita voin istuttaa valmiisiin ruukkuihin.

 Sädearalia

 Huonesaarni

 Peikonlehti

Mutta ovatko ne mitään taideteoksia, joita voisi näyttelyyn viedä. Päätin siis liittää mukaan vielä kolmannen ja neljännen harrastukseni. Kukkaruukkuihin voi hyvin istuttaa kasvien lisäksi kiipeileviä, joogaavia ja muissa asennoissa poseeraavia tyttöhahmoja, joiden mallina voivat olla Gauguinin iki-ihanat tahitilaistytöt tai omat reettani, kerttuni ja ainoni elävänmallinpiirustuksesta.

Näin ne langat punoutuvat yhteen.

Samalla kun näitä mietin ja teen ja työstän, kuuntelen radiota. Siellä viisaat ja taiteilijat puhuvat ja minä mietin ja teen omia oivalluksiani.

Hanna Brotherus panee itsensä likoon tanssijana, mutta miettii välillä, että jos vain tekisi jotain savikippoja. Minulle olisi kauhistus olla esiintyvä taiteilija, mutta savi tuli ja jäi elämääni jo 40 vuotta sitten.

Hannu-Pekka Björkman miettii, että viihde on unohtamista varten ja taide muistamista varten.  Minulle taide on myös oivaltamista ja tulevaisuutta varten.