maanantai 14. kesäkuuta 2021

Voi Lowisa



 

Tänä keväänä olen toteuttanut yli 40 vuotta kestäneen keraamikkatieni kiinnostavimman, innostavimman ja kokonaisvaltaisimman teoksen. Lopputuotos on esillä Luvian Krikutillissä Luvia Outsiders In-kesänäyttelyssä. Mutta esillä olevat punasaviset huivipäiset Lowisat ovat vain osa prosessia.

Olin ilmoittatunut näyttelyyn, sillä talvella tuli ilmi, että onhan minullakin juuret Luvialla, voin osallistua. Seuraava askel kohti Lowisan muotokuvia oli äitini välittämä tädin pyyntö tutkia kirkonkirjoja, josko löytyisi lisätietoja esi-isä Johan Grönroosin isästä. 

Näin minä aloin tutustua Johanin äitiin, vuonna 1785 syntyneeseen Lowisaan ja hänen surujen täyttämään ja lyhyeen elämäänsä. Ja sain päähänpälkähdyksen, joka oli ihan pakko toteuttaa. Kaikki onnistui, paitsi Johanin isää en mistään löytänyt.

Se päähänpälkähdys oli tehdä Lowisan kasvokuva luvialaisesta peltosavesta. Pienen kyselyn jälkeen savea minulle lupasi Luvian näyttelyporukkaan kuuluva Sanna Salo, joka sattuu asumaan Lowisan syntymäkodin naapurissa Väipäreen kylässä. Eräänä kevään tuulisena päivänä kävimme lapioimassa savea ämpäreihin pellolta, joka Lowisan eläessä oli vielä merenlahtea.


 


Alkoi muokkaus ja koepolttojen aika. Liotin savet, seuloin, kuivatin kipsien päällä ja sekoitin sekaan poltetusta Luvian savesta tehtyä murskaa, tiilimurua nykyisen kotini lähellä olevan puretun talon tontilta. Osa savesta sai sekaansa lapsenlapsen hiekkalaatikon hiekkaa. 







 

Ensin tein pikkuruisen Lowisan ja Johanin sekä koenappuloita.  Varsinaisia Lowisan kasvokuvia tein kuusi, joista kolme päätyi näyttelyyn. Niillä kolmella kasvokuvalla yritän kuvailla Lowisan elämänvaiheita, sinnikkyyttä, haaveita, toiveikkuutta, pettymystä, surua, kipua ja huolta. Kenties kasvot saivat hieman omaa näköäni, sillä olenhan hänelle sukua. Ja valokuvia ei ole.






Uudelleen ja uudelleen Lowisan vaiheita tutkittuani tuntui, että näyttelyyn tarvittiin jokin kirjallinenkin tuotos. Päätin kirjoittaa kirjeen Lowisalle:

Voi Lowisa,

Olen ajatellut sinua paljon. Olen uudelleen ja uudelleen avannut vanhat kirkonkirjat ja etsinyt vastauksia minua askarruttaviin kysymyksiin. Haluaisin tuntea sinut paljon paremmin, mutta vain pienistä murusista olen muodostanut käsitykseni sinusta. Minulla olisi niin paljon kysyttävää, mutta joudun olemaan ilman vastauksia. Paljon jää arvausten ja luulojen varaan.

Synnyit Sookarin talossa Luvian Väipäreen kylässä vuonna 1785. Isäsi Johan Yrjönpoika Sookari oli talon lampuoti, sinun syntyessäsi jo 60-vuotias. Äitisi Liisa Jaakontytär Nordman Peränkylästä oli hänen toinen puolisonsa ja 35-vuotias, kun synnyit. Ennen sinua syntyi Iisak, mutta hän kuoli jo pienenä. Sait kasvaa ainoana lapsena, sillä isäsi lapset ensimmäisestä avioliitosta olivat jo aikuisia.

Siellä samassa Väipäreen kylässä asuit koko ikäsi. Et uskokaan kuinka seudut ovat muuttuneet. Merenlahti on kuivattu pelloiksi jo sata vuotta sitten ja Väipäreen kylän halkoo leveä tie Raumalta Poriin ja kauemmaksikin. Kylätie siellä vielä kulkee suloisena harjua pitkin ja minulle on kerrottu, missä sijaitsi alkuperäinen Sookarin talo. Siitä on jäljellä navetan kivijalkaa. Tuskin pikkuista Nummenpään torppaa, sinun kuolinmökkiäsi, enää on. Kunpa olisi, olisi edes tiilenpala vanhasta muurista. Ottaisin sen muistoksi sinusta.

Kuolemastasi on lähes 200 vuotta. Niin moni asia on muuttunut. Elämäsi olisi ollut paljon helpompaa nyt. Olisit saanut apua ja elämäsi olisi saanut jatkua pidempään. Ei yksinäinen äiti ole enää mikään hylkiö. Poikasi olisi saanut kasvaa tasavertaisena muiden lasten kanssa syntyperästään huolimatta. Hän olisi saanut käydä koulua ja hänen hyvinvoinnistaan olisivat huolehtineet muutkin kuin oma äiti.

Miten kestit sen kaiken? Hoidit vanhat vanhempasi ja vielä rutiköyhän ruotusotilaan, oman velipuolesi, joka oli sinua 30 vuotta vanhempi. Eikö sinulla ollut mahdollisuutta muiden tapaan lähteä kotoasi? Etkö löytänyt mistään sinulle sopivaa miestä, ikäistäsi, kaltaistasi? Eikö ollut ketään, jonka kanssa perustaa perhe?

Sait käydä rippikoulun ja opit lukemaan. Osasitko myös kirjoittaa? Voi kun jossain olisi vielä jäljellä nimikirjoituksesi.  Mitä kaikkea osasit? Osasitko lypsää, kehrätä, kutoa, neuloa, virkata, tehdä koreja, luutia, saviastioita, värjätä lankoja, kerätä yrttejä ja sieniä, kupata, takoa, taikoa, piirtää, laulaa, tanssia?

Missä pojat syntyivät? Auttoiko sinua joku, lämmittikö joku saunan ja veden  vai jouduitko ihan yksin synnyttämään? Kuka sinua neuvoi, kuinka pientä lasta hoidetaan?  

Kuka oli se mies, joka ei kantanut vastuutaan ja huolehtinut pojistaan? Oliko hän omalta kylältä vai joku kulkija kauempaa? Onko tarina skånelaisesta sotilaasta puutaheinää vai onko siinä jotain perää?

Jouduit hautaamaan pienen Gabriel-poikasi ja hyvästelemään vasta 8-vuotiaan Johan-poikasi kun sairastuit keuhkokuumeeseen etkä jaksanut kesään asti. Kuolit vain 44-vuotiaana vuonna 1830.

Haluan lohduttaa sinua, että poikasi Johan sai ihan kelpo elämän. Omalta kylältä Löytyn talosta oli kotoisin Lena, joka oli hyvä ihminen ja halusi ottaa hänet kasvattilapsekseen Rönnin Torppaan Pullin taloon Hanninkylään. Johan kävi rippikoulun ja sen jälkeen kiersi renkinä Luvian taloissa ja asettui sitten omaan Peltomaan torppaan Iso-Riihilän maille.

Rippikoulussa oli pappina sama Isaac Nordlund, joka oli kastanut molemmat poikasi ja sama pappi myöhemmin vielä vihki Johanin Johannansa kanssa ja ehtipä vielä kastaa heidän ensimmäiset lapsensa, Wilhelminan, Marian ja Idan. Luultavasti papin ehdotuksesta Johan otti sukunimekseen Grönroos, mutta helpompi oli kuitenkin käyttää talonnimeä, Peltomaa. Peltomaan Johan. Johanin pojista yksi sai nimen Isak, ehkäpä juuri tuon papin mukaan. Isak-nimi kulki kolmessa polvessa ja tuon kolmannen Isakin, äidinisäni Iisakki Ilmarin minäkin tunsin.

Meitä sinun jälkeläisiäsi meidän sukuhaarassamme on jo kahdeksan sukupolvea. Minä olen sinulle pojanpojan pojanpojan tyttärentytär.

Kun sopiva tilaisuus tulee, tulen tervehtimään sinua haudallesi Luvian hautausmaalle. Ehkä vaatimaton ristisi on siellä jossain. Ehkä piilotan pikkuisen Luvian savesta muovaamani muotokuvasi siihen johonkin ristin läheisyyteen.

Taru-Taina

 


 

 

 

tiistai 26. tammikuuta 2021

Työhuone on siivottu

Eikun vaan uusia töitä tekemään

 

Vuonna 2021  on tulossa ainakin seuraavia näyttelyitä:

  • Keramos ry:n kirjallisuusaiheiset näyttelyt Rauman kaupunginkirjastossa ja Eurajoen kirjastossa
  • Oma kesänäyttely "Mielikki, mielenlintu" Elinan Terapiakellarissa Salon Angelniemellä
  • Yhteinen näyttely "KesäHilmoja" Heli Väisäsen kanssa Pirkkalan Galleria 2:ssa
  • Rauman Taiteilijaseuran kesänäyttely "Paluu" Kuuskajaskarin linnakesaaressa
  • Luvia Outsiders In , 60 luvialaisen tai melkein luvialaisen töitä ihanassa Luvian Krikutillissä

Lisäksi uusia ja vanhempia töitäni on esillä

  • Keramoksessa, Isokirkkokatu 1, VanhaRauma, avoinna lauantaisin klo 11-14 ja kesällä myös arkisin
  • Rauman taidelainaamossa kirjaston toisessa kerroksessa, avoinna ke klo 15-18 ja la klo 11-14

 

 


keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Näyttelysuma

Meni kevät ja kesä ilman näyttelyitä, mutta sitten päätimme Helin kanssa tarttua tilaisuuteen ja pystyttää näyttely Sepän taloon, ihanaan vanhaan puutaloon Rauman kirjaston kupeessa. 

Julisteen kuva on Suomenlinnan taidekurssilta kesällä 2010

 

Tarkoitus oli rakentaa runsas ja vähän kokeileva näyttely. Ajattelimme, että voimme vähän pitää hauskaa näyttelyä rakentaessamme. Rakentamiseen varattiin aikaa.

Eikä sitä näyttelyä pienessä ajassa olisi rakennettukaan. Katossa, seinillä, pöytien ja pylväiden päällä, hyllyissä ja lattioilla on ehkä yli 300 työtä. Kukaan ei ole vielä jaksanut laskea. Veistoksia ja grafiikkaa tuotiin kotoa, Keramoksesta ja taidelainaamosta. Kumma kuinka paljon kotonakin oli koloja, joissa oli pienempiä ja suurempia veistoksia. Pylväitä, pulpetteja ja hyllyjä tuotiin kotoa, Keramoksesta, taidemuseolta ja ystävän luota. Paljon tarvittiin nauloja, ruuveja, rautalankaa, naruja, lankoja ja rimoja. 

Ei se näyttelynrakentaminen kuitenkaan mitään hauskanpitoa ollut, mutta silti kivaa, leppoisasti, ajan kanssa, hyvässä yhteisymmärryksessä. Pidin siitä, että aikaa oli runsaasti. Pystyimme tekemään kivoja ratkaisuja. Näyttely valmistui määräajassa emmekä varmaankaan siinä vaiheessa olleet ihan uupuneita suuren työmäärän jälkeen. Onneksi ei tarvinnut järjestää avajaisia, vaan päätimme pitää lopettajaiset. 

Lehdistökin huomasi meidät. Maarit Anttila ja Asko Tanhuanpää käyttivät aikaa ja saimme kunnolla palstatilaa.



Kaikki työt ovat viimeisen 23 vuoden ajalta. Vuonna 1997 me Helin kanssa tutustuimme ja teimme vierekkäin omakuviamme.  Sen jälkeen olemme olleet rinnakkain Keramoksessa, Rauman freinetkoulussa ja monessa muussa. Julisteen kuva on Suomenlinnan taidekurssilta kesältä 2010. 

Tämä näyttely on 12. yhteinen näyttelymme. Kokosimme julisteita ja lehtijuttuja Sepän talon seinälle. Aika paljon niitä on kertynyt. 

Samoihin aikoihin kun Polkua pysyttettiin, Porissa järjestettiin porilaisten ja raumalaisten yhteiset teosvälityspäivät. Lähetin sinne neljä teosta, mutta en käynyt itse ollenkaan näyttelyssä. Mutta hengessä olin kovasti mukana, sillä olin itse aktiivisena järjestämässä vastaavaa tapahtumaa Raumalla huhtikuussa 2018.

Suoraan Sepän talolta osa uusimmista töisäni siirtyy Osuuskunta Turun Tuulenpesän ikkunalle. Siskot-niminen näyttely on avoinna loppulokakuun. 





lauantai 18. huhtikuuta 2020

Kumma kevät 2020

Tänä keväänä ja alkukesällä taitaakin olla luvassa vähän toisenlaisia näyttelyitä. Osa näyttelyistä kuitenkin toteutuu ihan alkuperäisillä suunnitelmilla, esimerkiksi Rauman taiteilijaseuran Ikkunanäyttely Kauppakadulla. Sinne vien vähän vanhemman teoksen "Euran nuori emäntä"

Myöskin ympäristöön ja luontoon sijoittuvat näyttelyt Euran "Ylläty ympäristössä"  ja "Luotaamaton alue" Rauman saaristossa todennäköisesti toteutuvat. Itselläni on suunnitelmissa viedä Tiina Hinnerjoelle ja Tuula majakalle. Tai vaikka Tiina Päivärantaan. Jos vaikka pääsisin taas mukaan.

Osa näyttelyistä on netissä:  Rauman taidelainaamo on julkaissut facebook-sivullaan NETTILAINAAMON.  Sinne minäkin olen lähettänyt teoskuviani.

KERAMOS on kiinni, mutta sivuilla julkaisemme kuvia. Minäkin lisäsin omaan albumiini kuvia.

Muutama sovittu pienimuotoinen näyttely peruuntuu, mutta toivottavasti syksyllä taas suunnitelmat toteutuvat.

Kivityttöjä tein useampiakin tänä keväänä. Tämä on niistä ensimmäinen.
Oma näyttelyni muodostuu hiljalleen omalle pihalle, tällä kertaa kadun puolelle. Olen vähitellen sijoittanut teoksia, uusia ja vanhoja, ohikulkijoiden ihmeteltäväksi.
Kasvot valmistuivat alunperin Keramoksen juhlanäyttelyyn

Väiski, Elsen kurssilla 1990-luvulla tehty työ

Lintutyttöjä

Puunhalaaja
Hilkka

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Kesänäyttelyitä

Teoksia ulkosalla

Tänä kesänä savityttäriäni on esillä aika monessa näyttelyssä.

Ensimmäisenä paikkansa löysi "Tiina", joka kiipeilee Uuhenvahan kivellä Eurassa osana Ylläty ympäristössä-näyttelyä.



Ennen juhannusta vein saareen "Hilkan". Hilkka on jo toista kesää esillä Luotaamaton alue-näyttelyssä. Viime vuonna hän pysytteli Päivärannassa, mutta tänä kesänä hän halusi nähdä aavan meren, horisontin, valkoisia purejita ja majakan valot.



Keramoksella on kolme kesänäyttelyä. Kesäkuun lopussa avattiin Kodisjoen Taidekoti Ylenin kesänäyttely, jossa minulla on kiipeileviä tyttöjä sarjasta "Lapsuuden leikit".


Rauman Vanhan Raatihuoneen museopuutarhassa avattiin kuvataiteen päivänä Keramoksen juhlanäyttely, jossa minulla on esillä "Kätketyt katseet"-teos.

Kuva: Ilona Mattila

Kolmas Keramoksen 30-vuotisjuhlanäyttelyistä on omissa tiloissa Isokirkkokadulla. 
Keramoksen juhlanäyttelyiden sarja on saanut nimen Triánta (kreikkaa: kolmekymmentä) 




Heinäkuun puolivälissä avattiin Merikarvian Vanhassa Savussa "Henkäyksiä"-näyttely, joka on Väisäsen Helin ja minun 11. yhteinen näyttely.


maanantai 7. tammikuuta 2019

Helsingin kautta Keramoksen juhlavuoteen

Nyt on Keramoksen juhlavuosi. Jo 30 vuotta aktiivista toimintaa! Sen kunniaksi järjestämme useita näyttelyitä, joissa tottakai haluan kaikissa olla mukana. Aloitamme Rauman kaupunginkirjaston vitriininäyttelyllä keväällä, kesäinen juhlanäyttely on museon pihalla, syksyllä vierailemme P-galleriassa Porissa ja joulukuussa Seminaarin puutarhalla.  

Muutin takaisin Raumalle muutaman vuoden poissaolon jälkeen keväällä 1989 ja sain elokuun lopussa ensimmäisen lapseni. Myöhemmin asioin torin laidalla sijainneessa Tiimarissa ja siellä sivukorvalla kuulin kun kaksi tuttuani puhui jostain uudesta keramiikkayhdistyksestä. Pakko oli mennä kysymään, että mistä puhutte, voinko päästä mukaan? Ja minä pääsin!!!

Keramoksen toiminta alkoi syksyllä 1989 Kauppakatu 26:ssa. Siellä viihdyimme ensimmäiset 20 vuotta. Lyhyesti pujahdimme saman korttelin toisessa liikehuoneistossa ja vuonna 2011 muutimme nykyiseen toimitilaan torin ja kirkon väliin.

Keramoksen juhlavuosi on minulle merkittävä juhlavuosi. Kun Keramos perustettiin toteutui unelmani tehdä keramiikkkaa niin paljon kuin halusin ja ehdin, sillä sitä kautta minulle tuli osuus uuniin ja mahdollisuus esitellä töitäni yhteisissä näyttelytiloissa.

On se Keramos antanut minulle paljon muutakin. Keramoksessa on aina ollut mukana ihania ihmisiä ja meillä on kaikki nämä vuodet ollut lämmin yhteishenki ja mahtava tekemisen tohina. Olemme tehneet paljon kivoja juttuja yhdessä. Ensi kesänä matkustamme taidekurssille ja -matkalle Unkariin.


Keramoksen näyttelyiden lisäksi Helillä ja minulla on yhteinen näyttely Merikarvialla ja Rauman Taiteilijaseura vierailee Kankaanpäässä.

Tämän vuoden aloittaa Yhteinen luontomme-näyttely Helsingissä Galleria Albert IX:ssa


Näyttely on luontoaiheinen. Sopivia töitä olisi ollut useitakin, mutta päätin viedä näyttelyyn Itämeren suojeluun kantaaottavat hauruteokset.  

Hauru tarkoittaa rakkohaurua (aiemmin rakkolevä). Rakkohauru on  monin tavoin hyödyllinen levä ja puhtaan meren merkki. Valitettavasti se on vähentynyt. Muistan kuinka paljon sitä oli Rauman ja Pyhärannan/Pyhämaan rannoilla kun olin lapsi. Se oli hyvää lannoitetta ja sitä kerättiin peltoihin.




 Tein myös uusia töitä. Niissä on tyttöjä ja lintuja. Linnut ovat luontokappaleista kaikkein ihanimpia!

Sirkutus, Liverrys ja Viserrys


Kuva: Marika Kerätär Art

Kuva: Marika Kerätär Art

 

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

LEKOTTELIJOITA

Lekottelijoita                   kuva: Anu Sukanen

Olen kuukauden taiteilijana Rauman taidelainaamossa marraskuussa 2018

Näyttelyiden jäljiltä autotalliin on kertynyt valtava määrä teoksia. Satakunta-näyttelyyn tein viime vuoden  loppukesällä hauruaiheisia töitä. Tuulitukkaiset rintakuvat tein noin vuosi sitten Uudenkaupungin Runonkulman Kohtaaminen-näyttelyyn. Keväiseen Lupaus kesästä-näyttelyyn tein kymmenisen isoa ruukkua ja paljon pieniä figuureja, joiden innoittajana olivat Gauguinin maalaukset. Lisäksi tallin uumenista löytyy edelliskesänä Eurassa esillä olleita rakutaloja ja useammassa näyttelyssä mukana olleet Maailman merkit. On myös paljon tuulitukkaisia reliefejä sekä  kiipeileviä ja temppuilevia tyttöhahmoja. Uusimmat työt ovat Uudenkaupungin Juhlien jälkeen-näyttelyn kolme rintakuvaa.

On varaa valita ja etsiskellä marraskuun näyttelylle jotain yhteistä teemaa.

Päädyn lekottelijoihin ja lepääviin hahmoihin. LEKOTTELIJOITA.


Olen tavattavissa taidelainaamossa marraskuun kaikkina keskiviikkoina klo 15-18.

Taidelainaamo sijaitsee Rauman pääkirjaston toisessa kerroksessa 
ja se on avoinna keskiviikkoisin klo 15-18 ja lauantaisin klo 11-14.